Veistoksia ja veistossarjoja

Taideteollisen korkeakoulun opintojeni loppuvaiheessa vuonna 1996 voitin Taideteollisen korkeakoulun, Kuvataideakatemian ja Teknillisen korkeakoulun arkkitehtuurin opiskelijoiden välisen taideteoskilpailun, jossa etsittiin teosta Pitänmäelle valmistumassa olevan Taitotalon porraskäytävään.
9 x 3 metrin kokoinen teokseni ”Mehr Licht” koostuu 198:sta gabro- ja 198:sta 6 x 6 sentin lasikuutiosta. Alhaalla on vain mustia gabrokuutioita, mutta vähitellen lasikuutioiden määrä lisääntyy niin, että ylhäällä on vain lasikuutioita.
Teos symboloi tiedon määrän lisääntymistä koulutuksen edetessä, samalla myös tulevaisuudennäkymät kirkastuvat.

Vuonna 2012 tein Olo Groupin tilauksesta kierrätyslasiteoksen ravintola Olon (nykyään ravintola Nude) eteen Helsingin Kasarmikadulle.
Teos ”Feeling Good” koostuu 12:sta patinoidusta teräskehyksestä, joita on kuusi kappaletta ravintola Nuden molempien isojen ikkunoiden edessä.

Kehysten sisällä, kahden laminoidun tasolasin välissä on Olon asiakkaiden tyhjentämistä viini- ja samppanjapulloista murskaamaani värilasia. Illan pimetessä kehysten sisään piilotetut ja hämäräkytkimeen liitetyt led-valonauhat valaisevat värilasimurskan.

Vuonna 2019 tein teoksen uudestaan, koska ensimmäinen versio rikkoontui inhimillisen virheen vuoksi.

Molemmat versiot asensin paikalleen hyvän ystäväni ja arvostetun kollegani Pyry-Jukka Sariolan (1944 – 2021) kanssa.

 

Olen tehnyt yksittäisiä veistossarjoja myös metallista, puusta ja puhalletusta lasista, mutta nykyään teen teoksia pääasiassa metallia, puuta ja kierrätyslasia yhdistäen. Teoksiani on yksityiskokoelmissa eri puolilla maailmaa.

Numeroitu Thin Line Series -veistossarja koostuu 21:stä 60 senttiä korkeasta teräsrungosta, joiden sisälle olen kahden tasolasikappaleen väliin murskannut värilasia vuosien varrella työhuoneelleni kertyneistä, erityisen kauniinvärisistä pulloista.

Veistosten kappalehinta on 1200 €, heinäkuussa 2021 näistä 60 senttiä korkeista veistoksista on myymättä neljä.

Syksyllä 2020 tein tilaustyönä Kappaleen matkaa -veistossarjan, jonka ensimmäinen veistos lahjoitettiin ansioituneelle ihmiselle.

Kappaleen matkaa -veistossarjan teoksien materiaalit ovat sorvattu ruostumaton teräs, laserleikattu harjattu ruostumaton teräs, laserleikattu tammi, vesileikattu tasolasi ja näiden tasolasikappaleiden väliin murskattu kierrätysvärilasi erityisen kauniinvärisistä pulloista.

Veistosten kappalehinta on 5400 €, heinäkuussa 2021 veistoksista on myymättä kolme.

Vuosina 2001 – 2009 tein veistoksia erilaisista pulloista kuumakatkaisemalla, sahaamalla, hiomalla, kiillottamalla ja hiekkapuhaltamalla. Käytin näihin veistoksiin myös lasitusliikkeen ylijäämälasia, lasinpuhaltamon hukkapaloja ja tammea. Ehkä vielä palaan tähän musiikista innoituksensa saaneensa Verso -veistossarjaan myöhemmin.

Kaikki veistokset ovat yksityiskokoelmissa.

Taideteollisen korkeakoulun opintojeni loppuvaiheessa tein yhteistyössä lasinpuhaltajamestari Unto Suomisen kanssa kuuden kuumalasityön sarjan.

Hitsasin kuuden millin teräslangasta avaruusristikoita, ja jokaisen sisään polttoleikkasin tyhjän tilan, johon Unto puhalsi tilan täyttävän lasipallon.

Teokset olivat esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Ruotsissa ja Suomessa. Kaksi töistä myin yksityiskokoelmiin, kolme veistosta varastettiin Tukholmasta 1990-luvun alussa. Mikäli tiedät jotain niiden kohtalosta, niin kerro minulle – vinkeistä maksan palkkion. Lailliset eli myydyt veistokset ovat yksityiskokoelmissa Tukholmassa ja Tampereella.

Alla oleva teos ”Under Pressure” vuodelta 1996 on omassa kokoelmassani. Sen avaruusristikko on mustapassivoitu ja lasiosa peilitetty hopealla.

Under Pressure

Your content goes here. Edit or remove this text inline or in the module Content settings. You can also style every aspect of this content in the module Design settings and even apply custom CSS to this text in the module Advanced settings.

Tilaa uutiskirjeeni.

Liity sähköpostilistalleni saadaksesi tietoa ajankohtaisista tapahtumista pullonpilkontarintamalla. Lähetän enintään 12 uutiskirjettä kalenterivuoden aikana.

Kiitos!