Evolum

jukka isotalo

 

”handmade products from upcycled bottles”

or

”cutting the crap”

 

since 1989

Sahapullo OK


Evolum on suljettu joululomamme ajan, avaamme jälleen maanantaina 8.1. klo 10.

Kiitos kuluneesta vuodesta 2023, onnea alkavaan uuteen vuoteen 2024!

 

Kesä 2022

Evolumin pääpullonpilkkoja Jukka Isotalolle Koneen Säätiön apuraha

Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että Koneen Säätiön hallitus on syyskokouksessaan 2.12.2022 päättänyt myöntää apurahan hankkeelleni ”Kierrätyslasin hyödyntämiskonseptin kehittäminen, laajentaminen ja dokumentointi”.

Työni kiertotalouden eteenpäin viemisessä ei olisi ollut mahdollista ilman lukuisten yhteisöjen ja yksilöiden tukea. Koneen Säätiön apuraha mahdollistaa sen, että pystyn aiempaa syvällisemmin, monipuolisemmin ja (toivottavasti myös) entistäkin laadukkammin kehittämään työtäni apurahapäätöksen mukaisesti.

Elämä on joukkuelaji.

Ponzu

Hyviä uutisia!

Tuotteitteni hiilijalanjälki pieneni entistäkin vähäisemmäksi, sillä vuoden 2022 alusta alkaen olen siirtynyt käyttämään tuulivoimaa energianlähteenä niissä työvaiheissa, jotka vaativat sähköenergiaa.
Olen jo pitkään yrittänyt saada tuulivoimaa työstökoneitteni energianlähteeksi, mutta kiinteistömme yhteissähkösopimuksesta johtuen se ei ole aiemmin onnistunut.
Onneksi maailma muuttuu parempaan suuntaan, vaikkei se joka hetki siltä tuntuisikaan.
-jukka-
Jukka Isotalo
Evolumin pääpullonpilkkoja

Evolumin pääpullonpilkkoja Jukka Isotalo ehdolle vuoden 2021 Taito-Finlandia -palkinnon saajaksi

”Olen hyvin iloinen siitä, että palkintoraati on katsonut työni kierrätys- ja uusiomuotoilun parissa ehdokkuuden arvoiseksi – varsinkin kun muut palkintoehdokkaat ovat suuresti arvostamiani ammattilaisia.”

Ehdokkaina palkinnon saajaksi olivat Jukka Isotalon lisäksi Jonna Hietala, neuleyritys Kaino, Mervi Pasanen ja Karin Widnäs. Voittajan valitsi Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen.

Linkki uutiseen

Tunnustuksen sai Laine Publishing -kustantamon toimitusjohtaja Jonna Hietala.

”Innokkaana lukijana ja tiedon haalijana iloitsen suuresti siitä, että palkinto meni kustantajalle.”

Pullonpilkontaa vuodesta 1989

Valmistan tuotteeni käsityönä hiomalla ja kiillottamalla sellaisista lasipulloista, joita ei Suomessa täytetä uudelleen.
Kun valmistan tuotteitani, en sulata lasia, vaan hyödynnän olemassa olevan esineen muotoja. Tällä tavoin käytän vain muutaman prosentin siitä energiasta, joka kuluu vastaavien tuotteiden valmistamiseen kuumatyöstämällä neitseellisistä materiaaleista.

Kaikessa toiminnassani pyrin siihen, että tuotteeni olisivat maailman ympäristöystävällisimpiä lasiesineitä, joiden valmistuksessa syntyvä hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni.

Historia

Vierailin kuusivuotiaana Muranon saarella Italiassa, ja siellä paikallinen lasinpuhaltaja antoi minulle lahjaksi pienen rubiininpunaisen pallon.
Tuo pallo herätti kiinnostukseni muotoiluun.

Vuodesta 1987 vuoteen 1996 opiskelin teollista muotoilua ja lasimuotoilua Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä ja Konstfackissa Tukholmassa.

Ympäristömme tilaan liittyvien kysymysten pohtiminen ja tuohon aiheeseen liittyvien tutkimusten lukeminen saivat minut valitsemaan tärkeimmäksi materiaalikseni kierrätyslasin, josta tein ensimmäiset tuotteeni Tukholmassa vuoden 1989 syksynä.

Lue lisää täältä.

Materiaali

Tuotteitteni raaka-aineena käytän pääasiassa Helsingin alueelta kerättyjä lasipulloja.

Saan materiaalia Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolta, suurlähetystöistä, ravintoloista ja alkoholijuomien maahantuojilta ja valmistajilta. Myös yksityishenkilöt tuovat usein materiaalia työhuoneelleni. Lämmin kiitokseni teille kaikille!

Tuotteissani käyttämän ylijäämätasolasin saan helsinkiläisestä lasitusliikkeestä.

Puu-, metalli- ja tiivisteosat tilaan kotimaisilta valmistajilta, samoin tuotepakkaukset ja tuoteselosteet.

Käytän ainoastaan painamattomia pakkauksia, valkaisematonta pakkauspaperia ja tuoteselosteissa ympäristöystävällisiä painovärejä.

Valmistus

Lasiesineitäni valmistaessani käytän lasin kylmätyöstötekniikoita. En sulata aihioita, vaan hyödynnän lasipakkausten valmiita muotoja. Koska lasin raaka-aineiden sulattaminen vaatii hyvin paljon energiaa, niin näin säästyy noin 97 % energiaa verrattuna kuumatyöstettyjen lasiesineiden valmistukseen.

Vuoden 2022 alusta alkaen käytän tuotannossani ainoastaan tuulienergian avulla tuotettua sähköä.

Lasien koristelun toteutan hiekkapuhaltamalla sekä karkealla piikarbidilla että hienolla alumiinioksidilla. En hapota lasiesineitäni.

Kuljetus

Suurimman osan raaka-ainemateriaalistani kuljetan työhuoneelleni viinilaatikkoihin pakattuina kantamalla, polkupyörällä ja raitiovaunuissa.

Presidentinlinnasta, suurlähetystöistä ja ravintoloista pullot tuodaan työhuoneelleni. Myös yksityishenkilöt tuovat usein materiaalia työhuoneelleni.

Erilaisiin myynti- ja muihin työhuoneeni ulkopuolisiin tapahtumiin osallistuessani esineiden ja kalusteiden kuljetus hoituu tavarataksilla. Joskus myös  ystäväni ja kollegani autoinensa auttavat kuljetuksissa.

Valmiiden tuotteiden toimitukseen asiakkailleni käytän pääasiassa Postin palveluita.

Ei ole yhtä vastausta kysymykseen, miten Ruotsi ja Suomi vaikuttavat ihmisten pimeyden käyttöön. Molemmilla mailla on omat ainutlaatuiset lait ja määräykset Internetin flugsvamp 4.0 käytön suhteen, ja tämä epäilemättä vaikuttaa siihen, miten ihmiset pääsevät ja käyttävät darknetiä. Tässä blogiviestissä tarkastelemme tarkemmin, miten nämä kaksi maata eroavat lähestymistavastaan darknetissä ja mitä seurauksia tällä on käyttäjille. Pysy kuulolla saadaksesi lisää näkemyksiä tästä kiehtovasta aiheesta!

Tilaa uutiskirjeeni.

Liity sähköpostilistalleni saadaksesi tietoa ajankohtaisista tapahtumista pullonpilkontarintamalla. Lähetän enintään 12 uutiskirjettä kalenterivuoden aikana.

Kiitos!